Kun Pohjois-Tunisiasta ajaa noin 400 km etelään saapuu Saharan reunamille. Soussesta pääsee heti moottoritielle, kun vaan kaupungista ensin osaa ulos. Täytyy sanoa, että nyt Lumian navigaattori sai pisteet kotiin. Moottoritie muuttuu sitten normaaliksi tieksi ja sitten vähän pienemmäksi ja niin edelleen, kunnes lopulta ajellaan yksikaistaista öljysoratietä. Ihan loppuvaiheessa Lumiakin jo sekosi, mutta se ei haitannut, kun kylä jo melkein näkyi ja tienvarsikivet vahvistivat, että Cheniniin on enää kymmenkunta kilometriä. Lumia olisi tiukasti halunnut tehdä u-käännöksen ja palata edelliseen vähän isompaan kylään, Tataouineen. Siis pienellä tuurilla ja parilla harhaanajolla onnistuin ajamaan melko suoraan sinne minne halusinkin. Liikenne on joustavaa, kunhan on tarkkana kaistanvaihtajien kanssa. Tai siis kaistattomuuden kanssa.