English translation available at the end.
Nyt sitä saa! Nimittäin Säynätsalon Kunnantalon omaa nimikkokahvia.
Kahvimme – Kunnantalon Juhlakahvi – on tumma, espressomainen, guatemalalaisista ja sumatralaisista pavuista tehty sekoitus, jossa yhdistyvät “täyteläinen suklaisuus sekä vivahdus hedelmäisyyttä”. Kahvimme on luomuviljeltyä ja käsinpoimittua, ja paahdettu Jyväskylässä paikallisen Paahtimo Papun toimesta. Kahvia voi nauttia kesäkahvilassamme kupeittain, mutta myymälän puolelta voi myös ostaa kahvipussin kotiin vietäväksi – kahvia löytyy sekä suodatin- että espressojauhatuksena ja kokonaisina papuinakin.
Mistä ajatus omasta kahvista lähti?
Muutama viikko sitten otimme Paahtimo Papuun yhteyttä, kun Harri totesi, että jos kesäkahvila aiotaan avata, niin pitää sitten olla kunnon kahviakin. Paahtimo Papu tuntui meille parhaalta vaihtoehdolta paitsi tuotteiden korkean laadun, myös paikallisuuden, eettisyyden sekä kestävien arvojen vuoksi, ja olimme tietenkin innoissamme, kun Paahtimo Papun Virpi oli heti ideassa mukana. Alkuperäinen suunnitelma oli vain hankkia kahvit Papun perusvalikoimista, mutta Virpi vinkkasi meille, että voisi tehdä meille ihan omankin sekoituksen. Tietenkään emme voineet moisesta tarjouksesta kieltäytyä!

Jos tällä kofeiinimäärällä jo lähtisi aamu käyntiin? – The proper amount of caffeine to start your day?
Virpi kutsui meidät paikalle Paahtimo Papuun maistelemaan erilaisia kahvilaatuja – paras mahdollinen aloitus työpäivälle, jos minulta kysytään. Muut aamu-uniset voivat varmasti samaistua. Ennen maistelua Virpi kertoi meille paahtimon historiasta, miten heidän liiketoimintansa sai alkunsa ja siitä, kuinka luomu- ja reilun kaupan kahvintuotanto eroaa alan jättien toimintaperiaatteista (vihje: eettisesti tuotettu kahvi on parempaa paitsi viljelijälle, myös kuluttajalle 😉 ). Vaikka me suomalaiset aikalailla olemme vielä juhlamokkakansaa, on itselleni ainakin ilo huomata, että myös pienempien, paikallisten tuottajien suosio on ollut viime vuosina kasvussa. Ja tietenkin pienyrittäjänä on aina hyvä pitää yhtä muiden paikallisten yritysten kanssa 🙂
Aikamme erilaisia sekoituksia maisteltuamme päädyimme yksimielisesti vaihtoehdoista tummimpaan. Pidimme jo ajatuksena espressomaisesta kahvista, ja Virpin kehittelemä sekoitus vakuutti meidät heti; maku on tummuudesta huolimatta pehmeä, vailla kitkeryyden häivääkään, ja maitokahviin tottuneelle helppo juoda jopa mustanakin. Ja tietysti vedimme heti yhteyden Sumatran ja Säynätsalon saarten välille, vaikka meillä ei ihan vielä kahvipapuja kasvakaan. Saapi nähdä, ehkä kymmenen vuoden päästä meilläkin nautitaan jo trooppisesta ilmastosta. Mutta ennen sitä, toivokaamme pitkää ja lämmintä kesää ja auringonpaistetta.
Kunnantalon väki toivottaa kaikille nautinnollisia kahvihetkiä.
Lisätietoja Paahtimo Papusta löydät:
www.paahtimopapu.fi/
Facebook & Instagram @paahtimopapu
Our own personalized Town Hall coffee is now available!

Virpi harkitsee ja punnitsee papusekoitusta maisteltavaksi. – Virpi balances the special blend for tasting.
Our coffee – the Town Hall Special – is a dark roast, almost espresso-like blend of Guatemalan and Indonesian coffee beans with “tones of chocolate and a hint of fruitiness”. Our coffee is organic, hand-picked, and roasted by the local roastery Papu. You can enjoy our coffee at our summer café, or buy a packet to take home with you.
So, where did we get the idea for our own coffee?
A couple weeks ago we contacted Papu, when Harri decided that if we’re going to open a summer café we’d better have some pretty good coffee to sell, too. We decided on Papu roastery thanks to the high quality of their products, the locality, and their values of ethical and sustainable production, and were stoked when Virpi from Papu was immediately on board with us. Though our original plan was to just buy coffee from the existing selection of Papu, Virpi was the one to suggest that they create an unique blend just for us. Of course we couldn’t say no to such a great idea!
Virpi invited us over to Papu to do some taste testing – the best possible way to start a work day if you ask me (I’m sure other sleepyheads will agree). Before the tasting Virpi told us about their history, how their business came to be, and how organic fair trade coffee production differs from the methods of the giant commercially driven companies (spoiler: ethically produced coffee is better not only for the workers, but also to the consumer 😉 ). Though we Finns are used to our traditional, market-brand coffee, it makes me happy to notice that the smaller, local producers are getting more and more popular too. And of course as a small entrepreneur, it’s always good to stick together with other local companies 🙂
After trying a few different blends we all agreed that the darkest option was our favorite. The idea of an espresso-like coffee had already appealed to us, and the blend Virpi had created for us instantly convinced us; the flavor is dark but soft, without any bitterness, and easy to drink black even to someone who’s used to taking some milk in their coffee. And of course we couldn’t not draw the connection between the island of Sumatra and Säynätsalo, even though coffee beans don’t grow here quite yet. Who knows, maybe in ten years time we’ll get to enjoy tropical climate here as well. But before that, let’s hope the summer will be long and the sunshine plenty.
The Town Hall wishes you all enjoyable moments with coffee.
Want to learn more about Papu? Check these out:
www.paahtimopapu.fi
Facebook & Instagram @paahtimopapu