English translation available at the end.
Aurinkoinen lauantaipäivä ja ensimmäiset Kunnantalon majoittujavieraat tulossa vasta puolenpäivän maissa. Voisi ottaa rauhallisesti, istuskella auringossa, keittää toisenkin kupin kahvia ja lukea aamulehteä…
Phone alerted: “Hello, mister! Would you be able to open the door for us to the Town Hall?” (Hei, olisiko mahdollista, että avaisitte Kunnantalon oven meille?).
Juurihan Keskisuomalainenkin oli artikkelissaan kirjoittanut, että Kunnantalon isäntä on hyvin joustava aukioloaikojen suhteen, ja itse olen printannut Kunnantalon oveen puhelinnumeroni juuri tällaisia tapauksia varten. Joten ei muuta kuin vähän siistimpää vaatetta päälle ja Kunnantalolle!
Ovella olikin odottelemassa kymmenkunta Artekin kansainväliseen henkilökuntaan kuuluvaa ja heidän Aalto-museon isäntänsä. Erinäisten sattumusten summana päädyin kiertämään heidän kanssaan sekä Kunnantalon että Muuratsalon Koetalon. Lisäksi heille järjestyi pikaisesti lounastarjoilu Jaanan emännöimässä Table en Boisissa muutaman sadan metrin päässä Koetalolta. Saarelaisten yhteistyöllä vieraiden vähän heikosti alkanut lauantai kääntyikin aidosti onnistuneeksi ja kiitellyksi elämykseksi.
Ja juuri ehdin sopivasti ajella takaisin kirkkosaarelle (Säynätsalo), kun pihaan kääntyi kotimainen seurue, joka oli varannut majoituksen mennäkseen Juurikkasaareen häävieraiksi.
Kunnantalon ja kesäkahvilan avaan puolen tunnin päästä, mutta kun ovi oli auki, jo ehti yksi paikallinen asukas käymään kahvilla ja raparperipiirakalla. Iltapäivällä odottelen vielä kahta etelä-korelalaista arkkitehtivierasta majoitumaan toiseen vuokrattavaan asuntoon. Heille illalla vielä esittelykierros Kunnantalolla. Saattaa olla että illalla pitää paistaa vielä raparperipiirakka huomiseksi.
Ihan normipäivä 🙂

Team ARTEK at the stairs of the sauna of Muuratsalo Experimental house.
A sunny Saturday morning and the first visitors staying at the Town Hall arriving around noon. I could take it easy, enjoy the sunshine, make an other cup of coffee and read the newspaper…
Phone alerted: “Hello, mister! Would you be able to open the door for us to the Town Hall?”
It was just written in an article (in Finnish) by local newspaper Keskisuomalainen, that the caretaker of the Town Hall is wery flexible about openin hours, and it was me who printed his telephone number on the door. So some smarter clothes on and hurry to Town Hall!
There was about ten international staff members from Artek and their host from Aalto Museum waiting me at the entrance of the Town Hall. As a summary of coincidences I ended up to spend time with them at the Town Hall but also Muuratsalo Experimental House. On top of that we were able to organize spontaniously lunch for them at the Table en Boisissa hosted by Jaana just a couple of hundred meters away from Experimental house. By the co-operation of the people of the islands the not-so-well-started-day turned to be a succesfull and memorable day for visitors.
And just when I returned from Muuratsalo, the first guests staying in an apartment at the Town Hall arrived.
The summer cafe of the Town Hall will be opened in an half an hour, but as the door was open one local came in for a cup of coffee and a piece of rhubarber pie. In the afternoon I wait two Douth-Korean visitors to come and stay in the other appartment I rent at the Town Hall. I will give them a guided tour in The Town Hall. And finally in the evening I need to bake one more rhubarberr pie for tomorro.
Quite normal Saturday 🙂