Postaus #2 | 16.10.2019  Goa: Mapusa, Anjuna, Calangute, Candolim

Goa olen kierrellyt aikaisemminkin, ja vähän kyllästynytkin se turismivetoisuuteen. Mutta ainahan täällä voi pari viikkoa lepäillä. Siihen Goa sopii hyvin: täällä ei tosiaankaan ole paljoa nähtävää ja seutu on ollut jo pitkään suomalaisillekin turvallinen ryhmämatkakohde. Minäkin aikoinaan tuli Intiaan ensimmäisen kerran juuri Goalle.

Sanotaan tosiaa “Goalle”. Alue ei kuitenkaan ole saari, niin kuin kieliopillisesti voisi kuvitella. Goa on yksi Intian 29 osavaltiosta ja tukevasti länsirannikolla, mantereella. Ilmeisesti “mennä Goalle” liittyy siihen, että alue on pitkään jo mielletty lomaparatiisina. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on aiheesta kirjoitellut.

Tulin Goalle vähän etuajassa. Vaikka Goa onkin ilmastonsa puolesta paljon armollisempi kuin monet muut Intian alueet, on täälläkin sesonki vasta alkamassa. Aivan huippusesonki on paikallisten mukaan marraskuusta aina maaliskuulle saakka. Intialaisia turisteja oli kyllä jo ensimmäisellä viikollakin, ja heitä käy ympäri vuoden. Mutta vasta tällä viikolla saapuivat ensimmäiset pakettimatkalaiset. Kylän ravintoloiden kyrillisillä aakkosilla kirjoitetuista menuista saattaa arvata ketkä tänne lomalle tulevat…

Kun saavuin, taisi täällä olla auki kolme-neljä ravintolaa. Nyt joka nurkalle kiivaasti kolkutellaan kaikenlaisia kojuja. Rakennustyyli ei ole kovinkaan kestävä: rakennusten ei kai suurimmaksi osaksi kuvitellakaan kestävän kuin yhden sesongin ajan. Sitten ne jätetään säiden armoille. Ja seuraavan sesongin alussa ne näyttävät lähinnä samalta kuin suomalaiset hylätyt puutarhavajat ja kasvihuoneet keväällä.

Tanakammat rungot tehdään jossakin määrin betonista, mutta paljon myös kivenlohkareista, joita louhitaan suoraan peruskalliosta. Käsittääkseni näiden punertavien kiven väri johtuu maaperän rautapitoisuudesta. Kivenlohkareita sitten hakuilla pilkotaan pienemmiksi ja muotoillaan vielä paikan päällä. Lopuksi naiset kantavat valmiit lohkareet yksitellen pään päällä muurareille.

Kuvia alla on sekä rakennuspuuhista että Mapusan torilta, jossa on aina mukava piipahtaa. Olen kierrellyt myös tutut kylät Anjuna, Galangute ja Candolim. Bussilla pääsee mukavasti: diskomusiikki raikaa ja valot vilkkuvat. Tunnin matka maksaa parikymmentä rupiaa (25 senttiä).

Huomenna loppuu tämä vetelehtiminen ja kirjojen joutava lueskelu. Lennän Rajastaniin tutustumaan Jaipurin ja Udaipurin aavikkokaupunkeihin!

Kuvia ilman kuvatekstejä.