Postaus #3 | 23.10.2019 Rajastan: Jaipur, Udaipur
Mistähän lienee jäänyt mieleeni, että olisin ollut tulossa kahteen aavikkokaupunkiin? Rajastanissa en ole ennen käynyt ja sekoitin varmaan näihin muihin staneihin: Afganistan, Kazakstan, Uzbekistan, jotka ainakin yli lentäessäni ovat näyttäneet pelkältä kivi- ja hiekkaerämaalta, keitaita siellä täällä… Mutta kyllä täältä Rajastanistakin aavikkoa löytyy, muttei ihan näistä kaupungeista. Lensin Goasta Hyderabadin kautta Japuriin. Jaipurissa olin päättänyt tehdä niin kuin monet lomalla tekevät: yhdessä päivässä mahdollisimman paljon ohjelmaa. Suhasin ympäri isoa meluisaa kaupunkia. ja Jaipurista ei sitten paljon mieleen jäänytkään kuin monumentteja ja pinkki väri. Kaupunkia kutsutaan nimellä “Pink City”. Niin, ja olihan se elähdyttävää tavata kapealla kujalla ylväästi korkeuksista tuijotteleva kameli, joka oli työtehtävissä: veti kärryä. Niin nopeasti tuli tilanne, ja meni, ettei kuvaakaan ehtinyt ottaa. Tuk-tuk-kuskikin totesi, ettei kamelit kuulu kaupunkiin, niiden jalat on tarkoitettu aavikolla kulkemiseen.
Onneksi olinkin suunnitellut siirtymän Udaipuriin! Löytyi pienempi kaupunki: “City of Lakes”. Vähän tietty hymyilyttää, että seitsemällä keinotekoisella patojärvellä saavuttaa tällaisen brändin. Terveisiä Lakeland-hankkeelle 🙂 Täällä voisi olla pidempäänkin. Kotoisan hotellin ikkunapenkillä voi istuskella ja katsella kattoterassilta kaupungin vilinää ja ympäröiviä järviä ja vuoria. Kaikki on melkeinpä kävelyetäisyydellä. Noh, toki on helpo ottaa myös kyyti. Uber-palvelu toimii tällä hienosti – siitä pitää kirjoittaa erikseen lisää. Ja tuk-tukit ja moottoripyöräkyydit lisäksi.
Udaipurilaiset ovat jopa vähän ylpeitä siitä, että täällä ei tyrkytetä – niinkuin vaikkapa Jaipurissa – he sanovat. Ja toki, kyllä palveluita esitellään, muttei kovin aggressiivisesti. Turismi on täällä tärkeä elinkeino, mutta jostakin syystä täällä tuntee olonsa kotoisammaksi kuin vaikkapa, noh, Goassa tai Jaipurissa…
Kun vähän antautuu paikallisten vietäväksi, niin näkee ja kokee jotain muuta kuin pelkät turistiravintolat, turistikaupat ja palatsit. Näistä enemmän kuvien yhteydessä. Palailin juuri basaarista, jossa käytiin hotellin kokin kanssa ostamassa minulle kotiin samanlaisia karriastioita, kuin heillä on täällä käytössä. Jospa se innostaisi tekemään näitä herkkuja kotonakin – tai ainakin yrittämään. Ei ole Udaipurissa tarvinnnut mennä muualle syömään, tämä kokki osaa asiansa.
Osallistuin myös vähän koemielessä AirBnb-elämykseen. Koemielessä sen takia, että kotosuomessakin pitää entistä enemmän löytää matkailijoille tekemistä – kokemuksia. Neljän tunnin kierrokselle oli luvassa vierailu aidossa intialaiskylässä, lasten iltapäiväkoulussa ja aitoja tarinoita, monta kuppia teetä ja lopuksi illallinen. Lopulta vähän yli viiden mielenkiintoisen tunnin kierros vastasi odotuksia: opas oli hyvä, englanti kelvollista ja kuinka ollakaan, olin ainoa vieras ko. elämyksellä. Mukana oli kyllä myös alaskalaisrouva, mutta häntä “ei lasketa”, koska hän on vakiovieras ja mukana jo kolmatta kertaa. Mukava oli kierrellä heidän kanssaan kylillä.
Näissä kylissä eletään aika pitkälle omavaraistaloudessa: viljellään ja pidetään karjaa. Lapset juoksevat kaduilla, eivät tuijota kännyköitä – niitä ei ole. Köyhyys näkyy, muttei elämä vaikuta kovin kurjalta. Lapset ja aikuiset ovat kiinnostuneita meistä vieraista ja kuvia otetaan paljon. Lapsille ostetut keksitkin maistuvat – eivät ole jokapäiväistä herkkua. Elämysoppaamme on perustanut järjestön, joka pitää yllä lapsille koulunomasta toimintaa. Osittain koulu rahoitetaan myös elämystoiminnalla, johon minäkin siis osallistuin. Kierros maksoi minulle kokonaisuudessaan 8 euroa…
Ja mistä pitää ruokia joskus raportoidessa kertoa lisää on “panipuri”. En ollut ennen elämyskierrosta maistanut, ja nämä kovassa kuorukassa, katukeittiöstä, yhtenä suupalana, syötävät perunaa, herneitä ja lientä sisältävät pallerot olivat herkkua! Elämykseen kuuluva illallinen oli aika perusruokaa, muttei pahaa ollenkaan. Ja vatsakaan ei ole tullut kipeäksi 🙂
Eilen sain Säykki-lehdenkin painoon. Aino on tehnyt Suomessa hyvää työtä vierailevana päätoimittajana, ja minä vain kasasin lehden täällä ja lähetin tiedostot painoon. Sen verran oli niskat kuitenkin päivän tietokoneella istuskelun jäljiltä jumissa, että ayervedinen hieronta ei tehnyt ollenkaan pahaa työrupeaman jälkeen. Tuota hierontaa on ueampana päivänä ystävällisesti tarjottu tuossa kadunkulmassa. Pariskunta hieroo: rouva naiset ja isäntä miehet, veljenpoika puhuu englantia ja hoitaa markkinoinnin kadulla.
Huomenna joudun jättämään hyvästit Udaipurille ja Rajastanille. Lennän Mumbain kautta etelään Coimbatoreen. Teeviljelmiä, kosteampi ilamasto, etelän ruokaa ja uusia elämyksiä.
Kuvia. Ensin muutama kuvatekstillinen ja sitten pelkkiä kuvia.
