Tässä kuvatarinassa piipahdetaan Säynätsaloon kuuluvassa Lehtissaaressa – tai Lehtisaaressa: kummatkin kirjoitusmuodot ovat hyväksyttyjä. Reitti on sopiva käveltäväksi ja polkupyörälläkin sen voi kierrellä. Säynätsalon pääsaaresta (kirkkosaaresta) on jo julkaistu kuvatarina ja Muuratsalo saa vielä myöhemmin oman kuvakertomuksensa. Tarinat eivät pyri olemaan tyhjentäviä selostuksia, vaan enemmänkin reittipisteopastuksia.

Pääsaarelta siirrytään Lehtissaareen Louhunsalmen riippusiltaa pitkin. Silta oli aikanaan Suomen pisin riippusilta: sillä on pituutta 178 metriä. Sillan suunnitteli Bruno Kivisalo ja se valmistui valmistui vuonna 1957.


Sillalta mäelle noustessa vasemmalle puolelle jää Kaijansaari. Kapean niemen voi kiertää pururataa pitkin ja reitin varteen on myös pystytetty joitakin perinteisiä kuntoiluvälineitä. Niemen kärjestä avautuu näkymä Kaakkosaareen, Hauhonselälle ja Haikan kärkeen, jossa veneilijöitä ja laivoja opastaa Haikan sektoriloisto. Järven vastarannalla häämöttävät Jyväskylä itäiset kaupunginosat Oravasaari ja Pohjola.


Matkaa voi jatkaa Saaritien ylittäen Löylytielle ja siitä rantaa myötäillen kevyenliikenteen väylää aina koulukeskukselle saakka. Koulu lakkautettiin keväällä 2021, kun Keljonkankaalle valmistui uusi yhtenäiskoulu, jonne säynätsalolaisetkin koululaiset kuljetetaan 5. luokasta alkaen. Pihapiirissä on myös Kuntotalo, joka on hyvin hoidettu liikuntahalli. Kuntotalossa on palloilusali, paini- ja judosali sekä kuntosali.



Saaren länsirannalla Teeritien kallioilla on hyvä aikuisten uimapaikka, mutta parempi lapsillekin sopiva ranta löytyy etelärannalta Rantatien päästä.

Seuraavalle, Muuratsalon saarelle, johtava Lemmensilta on aikanaan ollut kapea puusilta, jonka puolivälissä sijaitsi levike ja penkit, joilla rakastavaisten oli hyvä istuskella – siitä sillan nimi. Nykynuoret tosin luulevat, että nimi johtuu rautarakenteisiin kiinnitettävistä lemmenlukoista…
Muuratsalon nähtävyyksistä siis erillisessä tarinassa.
Kuvat otti Leo Liukkonen.