Navigaatiovalikko+

Intiassa – pohjoisesta itään ja länteen

Kauan odottamani Intianmatka alkoi. Tämä taitaa olla kahdeksas tai yhdeksäs kerta (täytyy joskus vielä selata ja tarkentaa historiaa) Intiassa. Korona teki loven käynteihin ja sotakin meinasi tulla väliin, mutta täällä olen! Olen suunnitellut kolmen kuukauden rupeaman eri puolille Intiaa.

Minne meinaan mennä

Olenkin suunnitellut jo aika tarkkaan vierailtavat seutukunnat, majoituksetkin ovat jo varattuina. Osa paikoista on tuttuja ja osa uutta. Lensin Finnairin suoralla lennolla Helsingistä Delhiin. Lento kesti kahdeksan tuntia, kun aikaisemmin selvisi kuudessa tunnissa. Sota-alueita viistäen mentiin ensin Mustallemerelle ja sieltä sitten alakautta koukaten ”ylös” pohjoiseen Intiaan. Delhissä melko kommellukseton ja sujuva vaihto sisäiselle lennolle ja suoraan syvään päätyyn… Täällä Rajastanissa, Jaiselmerin kaupungissa, keskellä ei mitään, Pakistanin rajamailla pari viikkoa. Kaupunkiin tullaa ”yleensä kahdeksi päiväksi” ja kävijät ovat enimmäkseen intialaisia paikallisturisteja. Nyt, huonosti nukutun yön, hyvän kahvin, hedelmillä ryyditetyn kaurapuuron ja majatalon isännän ansiokkaan opastuksen uskon viihtyväni täällä oikein hyvin. Sitten lentäen takaisin Delhiin, josta suoraan Varanasiin viikoksi. Varanasissa en ole aikaisemmin käynytkään. Onnekkaasti olen siellä Chhath Pooja -tapahtuman aikaan. Tuostakin riittänee kuvia ja juttuja aikanaan. Seuraavaksi itärannikolle, Kalkuttasta etelään, Puri-nimiseen kylään. Tai, saapa nähdä, onko se kylä vai kaupunki. Kävin siellä viimeksi noin 15 vuotta sitten. Seutu ei ole ulkomaisten lomaparatiisi vaan enemmänkin paikallisten pyhiinvaelluskohde. Purissa olen tällä matkalla ensimmäistä kerta meren rannalla – Intianmeren Bengalilahden puolella. Tämä meri voi olla joskus rauhaton, mutta myrskyjenkausi lienee jo ohi. Purissa vietetyn kahden viikon jälkeen lennän seesteiselle länsirannikolle, Intianmeren Arbianmeren puolelle. Kannur-nimisessä kylässä odottaa minua viihtyisä (toivottavasti) joulukuun ajaksi. Joulu Suomeen siis etäyhteyksin. Tammikuussa vielä reilun viikon verran Delhissä, josta käväisen lyhyesti ainakin Agrassa Taj Mahalia kuvaamassa ja fiilistelemässä. Delhin oleskelun aikana toiveissa saada viisumi Thaimaahan, jossa kaksi kuukautta. Ja takaisin Suomeen maaliskuun lopussa.

Onneksi Divali oli viime viikolla

Vuosittainen koko Intian juhla, Diwali, oli viime viikolla ja Jaiselmerkin täynnä juhlijoita. Diwali on alunperin hindujen juhla, jota viettävät muista uskontokunnista myös sikhit ja jainalaiset. Diwali vietetään kuitenkin kansallisena juhlapäivänä uskonnosta riippumatta. Nyt kaupunki on palannut normaaliin. 

Käytiin nopealla moottoriyöräajelulla hotellin isännän Jaminin kanssa aamulla ympäri kaupungin. Sain nopean paikallisopastuksen ja nyt ”osaan liikkua omin päin”. Jaiselmer on noin 65 000 asukkaan aavikkokaupunki. Kunhan otan lisää kuvia, ehkä juttelen kaupungistakin lisää.

Jamin on lähtöisin aavikolta, jossa hänen sukunsa edelleen asuu. Heillä on vakituinen osoite ”kun valtio sellaista vaatii”, mutta heidän asumuksensa ja karjansa liikkuu sateiden ja viljelykelpoisten maiden mukaan. Kameleita, vuohia lehmiä… perhe tuottaa mm. voita, gheetä (kirkastettua voita) ja jugurttia. Viime kesä oli sateisin miesmuistiin (40 vuotta) ja satoa on saatu hyvin. Heidän kasvattamistaan kasveista ehkä lisää myöhemmin. Opin jo muutamasta kasvista, joista en ole kuullutkaan,  alkeet, mutta pitää kuunnella ja lukea lisää. Naiset kutovat ja ompelevat – ”kun ei heillä ole muutakaan tekemistä kodinpidon lisäksi”. Kylillä ei ole sähköjä ja rakennukset siis kasattavia, kevytrakenteisa ja mukaanotettavia. Luvassa on päästä heille kylään! 

Sattui siis oivallisesti ajoitus: hinnat ovat murto-osan Divali-ajasta, kauppiaat eivät jaksa ahdistella ja sää on sopivan ”viileä”. Yöllä saattaa olla jopa kylmä. Lisäksi Jamin on osaava ja vastuullinen matkanjärjestäjä. Olen saanut jo nyt paljon arvokasta opastusta. Hotellista saa hyvää ruokaa, huone on siistä ja ikkunapenkki aivan mahtava paikka lukea ja kirjoitella. Kattokahvilassa voi hyvin istuskella ja tehdä etätöitäkin. Teekuppi ilmestyy viereen tasaisin välein. Kahvia sain jo toisella yrittämällä herkullista, kun maidon määrä laskettiin puoleen ja sokeria saan nyt annostella itse. 

Ensimmäinen yö meni valvoessa: koirat rähisivät takapihalla, kattotuuletin naksutti epäsäännöllistä enfield-moottoripyörältä vaikuttavaa rytmiä, hyttysiäkin oli ja edellinen lentokoneessa nuokuttu yö ei yhtään tasannut tilannetta. Nukahdin joskus kolmelta ja heräsin tunnin herätyskellon soiton jälkeen. Kello oli soimassa Jaminin kaupunkikierrosta ajatellen. Vaan eipä hätää: ehdin kuitenkin syödä puuroa ja kaksi kupillista kahvia ennen kierrosta.

No, sitten huonekin vaihdettiin ei-takapihan-koirien-puolelle, hyttyskarkotin luvattiin tuoda, kattotuuletin ei naksuta ja tässä huoneessa on tuo jo mainittu ikkunapenkkikin! Saas nähdä onko noita pikkuruisia äkäisiä muurahaisia enemmänkin kuin tuo yksi, joka juuri puri nilkkaan.

Vähän jopa hävettää jopa minunkin tulotasolla tämän majoituksen alhainen hinta. Ehkä pystyn vastuullisesti käyttämään vastaavasti enemmän heidän omia palveluitaan ja tuotteitaan. Jamin kyllä myös ehdotti hyviä muita paikallisia ravintoloita – ja varoitti muutamasta ei ehkä niin sopivasta minun vatsalleni 🙂

Ainiin, illalla herkullisen oman keittiön Aloo Gobhin ja Butter Parathojen jälkeen sain vielä paikallista jälkiruokaa. Ghotuva on gheessä paistettu gram-jauhosta tehty munkkimainen, noin golpallon kokoinen, makea leivos.  Netistä hakien opin gram-jauhon olevan kikhernejauhoa.  Hyvää.

%d bloggaajaa tykkää tästä: