Taisin tosiaan tulla Aasiaan muuttolintuna innokkaasti vähän etuajassa. Täällä Thaimaan kotikylässäni sadekausi taitaa jatkua vielä pari viikkoa.

Tänään oli taas kuitenkin hyvä päivä: aamulla kävelin normaalin pari kilometriä autiolla rannalla – olen siis Thaimaan pisimmällä hiekkarannalla, Mae Rampung Beachillä, 13 km – tuttuun kahvipaikkaani, joka ei ollutkaan auki. Palasin asunnolle ja laitoin omat kahvit, ja paahtoleivät sun muut. Hoidettuani päivittäiset etähommat kävelin vielä rannalla, koska aurinko paistoi! Lämmintähän on toki non 25-30 °C , vaikka taivas olisi pilvessäkin. Kosteutta on ilmassa ja koska tahansa saattaa taivas tummua ja ilmankosteus tiivistyy tihkuksi, sateeksi, kaatosateeksi, myrskyksi… ja tuuli käy mereltä.

Iltapäivällä polkupyöräilin Ban Phen markkinoille ja ostin hedelmiä, ja yrtiin vastustaa houkutusta ostaa kaikkea mahdollista tuoretta ja maukasta – valmisruuasta (keittoja, fermentoituja vihanneksia, sushia, salaatteja,…), lihaan, mereneläviin, grillattuun kanaan (tai ankkaan) – kaikkea! Osti siis hedelmiä ja yhden pad Thai -pakkauksen huomiseksi lounaaksi. Illalla olin menossa kuitenkin ulos syömään ja lauantaina on taas markkinat ja voin ostaa ruokaa tuosta lähitemppelin vierestä. Ja toki aina saa kaikke 7Elevenistä – ja itseasiassa on halvempaa syödä ravintolassa, kuin kokkaila itselleen kotona… 

Kylä uinuu vielä ja sesonki odottaa alkamistaan. Tulin ajoissa, että ehdin yksille synttäreille. Ja on todella hyvä nähdä millaista täällä on sadekaudella! En ole ihan varma haluaisinko olla täällä koko sadekauden, useamman kuukauden ajan (kun Suomessa on ihan kesä!).

No. illansuussa sitten kävelin tuttuun ravintolaan ja tilailin oluen ja mereneläviä – ja tietysti riisiä kyytipojaksi. Olen merenviljaa nyt syönyt, koska se tuleet tuosta lähimerestä – lähiruokaa. Ja aivan mahtavan makuista! Olen sen verran tuttu lähipaikassa, että maustavat minullekin jo aika napakasti…

Ja sitten taivas aukeni. sekunneissa alkoi vettä ryöpytä tulvimalla ja myrskytuuli sumutti vaakasuoraa vettä. Henkilökunta teki parhaansa ja alkoi laskea pressuja, pöytiä siirrettiin ja kuivattiin, tunnelma tiivistyi. Koiratkin hakeutuivat sateensuojaan.

Tilasin toisen oluen ja kuuntelin kaiken hälinän keskellä dekkaria äänikirjana. Sirpa Kähkösen “36 uurnaa” säästän luettavaksi ihan kirjana (tosin lukulaitteelta) – sitä en tohdi kuunnella, koska pitää makustella. Joka sana.

Sade jatkui ja jatkui… Pyysin muovipussin kännykälle ja lampsin asunnolle. Ei se sade kovin paha enää ollutkaan ja melko kuivana pääsin kotiin. Sandaalit on litimärät, koska kaikki se kaatosadevesi etsi nyt tietä merelle… Liitän oheen vielä kuva aikaisemmin illalla, kun kuutamo vielä valaisi seutukuntaa.