Pari ensimmäistä viikkoa on vilahtanut tekemättä oikeastaan mitään – ja sehän oli suunnitelmakin. Asettumista parin kuukauden asumiseen hiljaisessa rantakylässä nimeltä Hat Mae Rumphueng Rayongin hallintoalueella, parin syntymäpäivän juhlistusta ja sadekauden lopun odottelua. Nyt kahden viikon aikana sateet ja tuulet ovat asettuneet selkeästi ja päivät ovat aurinkoisia ja sateiden ansiosta kaikki on vihreää. Paikalliset palvelutkin alkavat heräillä pikkuhiljaa. Valmista on  kohtsillään talven muidenkin “eläkeläisasujien” saapua talvenviettoon.

Bangkok, jonne Suomesta on “helppo” (ei toki suorinta Finnairin linnuntietä, vaan kiertäen puoli maailmaa) lentää, sijaitsee itseasiassa aika “keskellä” Thaimaata: pohjoiseen jää iso manneralue Laosin ja Myanmarin rajoille saakka ja etelään kurkottaa pitkä niemimaa Malesiaa kohti. Bangkok ja minun kotikylänikin asettuvat Siaminlahden poukamaan. Thaimaan turistikohteistaan tuttu Phuketin alue on etelässä, noin tuhannen kilometrin tai puolentoista tunnin lentomatkan päässä.

Jos tuosta palmun alta auringonlaskun suunnasta katsoisi vinosti vasemmalle, niin aika pitkälle näkisi esteettä, jos pallo ei olisi kaareva…  Tutkin karttaa ja aivan outoja seutuja ja nimiä on Indonesiassa. Tällä matkalla aion kuitenkin pitäytyä Thaimaassa, Intiassa ja Kambodiassa.

Ja kun pallo on kaareva, niin merenrannassa on kiehtova: kävelet rantahiekassa ja mainingit tuovat terveisiä jostakin, jota et näe.