Voikos sen selkeämmin sanoa kuin Wikipedia (Creative Commons, muokattu):
Vijayanagara oli mahtava eteläintialainen valtakunta, joka hallitsi Deccanin ylänköä ympäristöineen yli kahdensadan vuoden ajan. Kaupunki sijaitsi nykyisen Hampin lähellä ja sen rauniot ovat nykyisin UNESCOn maailmanperintökohde.
Vijayanagaran perusti Harihara I vuonna 1336 ja se oli olemassa vuoteen 1646, Vijayanagaran valtakaudella hindulaisuus nousi keskeiseksi Etelä-Intian eri heimoja ja kansoja yhdistäväksi tekijäksi.
Pääkaupunki Vijayanagara oli puoliaavikolla ja riippuvainen muualta tuodusta vedestä. Hallitsijat rakennuttivat monimutkaisia kastelujärjestelmiä, joilla johdettiin jokivettä aavikolle, ja suuria säiliöitä, joihin varastoitiin vettä monsuunisateiden aikana kuivaa kautta varten.
Kuvia (karuselli), joissa kuvaselosteita (images with Finnish captions, click to open image carousel)
Kun olin yöbussilla matkustanut 11 tuntia (350 km!) olin siis perillä Hampissa. Aamulla kahdeksan maissa liikkeellä ei ollut paljon ketään ja sainkin tehdä ensimmäisen tutustumisreissun aika itsekseni. Ihan Hampin keskustassa on Virupakshan temppeli ja ympäristössä tietysti turisteista kiinnostuneita yrittäjiä, niin rihkama- kuin uskonnollisiakin kauppiaita. Nämä kuvan fakiirit olivat aika vaisuja: tapasin myös miehen, jolla oli tikari poskeen lävistettynä, että hyvä kun puhumaan pystyi. Hänestä ei ole kuvaa – ei oikein ollut minun juttu.
Tämä rääkkäkin oli jo hereillä. Keltanokkainen ja -jalkainen ison varpusen kokoinen utelias lintu.
Virupakshan temppeli on hyvä maamerkki: korkea ja varsin hyvin säilynyt. Kovin korsteellinen ja ylöspäin suippeneva torni näkyy monissa kuvissa ja eri kulmista. Otin kuvia paljon, mutta ehkä iski sitten jonkinlainen ähky – liikaa kaikkea. Laitoin tänne joitakin temppelikuvia ja Ganesh-kuvia, mutta muutoin yritin saada kuviin jotain juttua. Muutakin kuin vain kivinen ihmeelllinen, käsittämätön ihmisen luomus.
Varmaan syy siihen, miksi rakennukset tehtiin kivestä on se, että näyttäisi siltä, että paikallinen kivi on hyvin muokattavaa. Lohkeaa suoraan ja on kuitenkin graniitinomaisen kovaa. Näitä luonnon jättilohkareita on koko laakso täynnä. Hillittömän isoja siirtolohkareita, joita on joissakin kohtaa käytetty oivasti myös rakennettujen asumusten ja temppelien osina.
Sieltä se Virupakshan huippu kurkistaa parin siirtolohkareen välistä.
Aamulla sai kävellä ihan rauhassa… Vaan odotakaas, kun tulee päivä: koululuokat tulivat paikalle ja tässä vähän syrjäisemmässä Intian kolkassa nähtävyys… olinkin minä 🙂
Hampin keskustassa on majataloja ja ravintoloita ihan normaaliin tapaan. Tosin Hampissa ei saa ollenkaan alkoholia tai liharuokia, ja tupakointikin on kiellettyä. Nämä maahan maalatut ornamentit koristivat melkein kaikkien ovien edustoja. Tässä vielä erikoisuutena vihertävä lehmänlantapohjustus. Intialainen lehmänlanta ei muuten haise?
Minun majapaikkani oli Hampista joen yli (ja siitä eri tarina…) ja muutaman kilometrin rikshamatka maaseudulle, Sanapurin kylään. Sitten oltiinkin jo melko syvällä ”oikeassa” Intiassa. Maisemakuvan ihan oikeassa reunassa on majatalo. Minun terassini oli riisipellon laidassa: melkoinen sirkkojen, kaskaiden, sammakoiden, lintujen ja apinoiden konsertti aamulla. Joo: ensimmäistä kertaa oli apinoita omalla takapihalla 🙂 Illalla viuhahteli lepakot, kun hiljaa siinä istuin, kun naapuriperhe meni syömään iltapalaa.
Majapaikka oli lähellä Sanapurin järveä, tai kanavaa. Monissa varoituksissa sanottiin, ettei saa mennä uimaan kun on krokotiilejä! Kyselin asiaa vähän paikallisilta ja eihän siellä mitään petoja ole… mutta VOISI OLLA! Ei ole kovinkaukana kosteikko, jossa ON. Mutta tänne hukkui paikallisia, kun eivät ihan oikeasti osaa uida. Poliisi pani varoitukset pelotellakseen intialaisturisteja – toimii!
Se pakollinen norsu. Tämä norsu oin kuulemma erikoionen, kun se ei suostu käymään kuin vesivessassa 🙂 ja toimituksen jälkeen se odotti, että hoitaja pesee sen juoksevalla vedellä joka puolelta. Tämä lienee niiden norsujen jälkeläisiä, joiden hienosta norsutallista on ehkä kuva myöhemmin.
Tässä pikkutemppelissä oli käytetty kasaa siirtolohkareita lähtökohtana. Kukkulan huipulle oli rakennettu suojaisa asumusten ja parin temppelin kylä.
Kuvassa oli taustalla yhdestä kivestä veistetty Ganesh (norsujumala), jolta muslimit olivat vieneet kärsän, mahan ja jalat – joskus 1600-luvula. Mutta kun kuva epäonnistui, kun Ganesh oli niin pimeässä, niin rajasin siitä esille tämän soman intialaisen maalatun ja koristellun normipikkutyön, olisiko parivuotias.
Norsujen talli. Mutta kuvassa on myös paikallinen puutarhanhoitaja, joka lakaisee (sweep) nurmikkoa. Nurmikon leikkaaminen on myls hauskan näkölstä, siitä ei ole kuvaa, mutta saksilla, maassa istuen katkotaan melkein korsi kerrallaan… Ei ole kiire.
Ja sittem alkoi tulla niitä koululaisia. Tässä opettaja ottaa ryhmäkuvaa ja jotkut ujosti jo vilkyttelee muutamalle paikalla olevalle turistille.
Ota kuva! Sikäli helppoja poikia ja tyttöäjä, että heille riitti se, että näytti otetun kuvan – kukaan ei pyytänyt rupiaa tai paria. Koulua käyvät lapset ovat kuitenkin etuoikeitettuja, eikä rahan pyytäminen ollut kuvanoton syy.
Tässä rakennuksessa kiehtoi väri: melkein kaikki raunito ovat kivenvärisiä. Puuttuu kaikki se väriloisto ja tietyti kaikki puuosat, jotka niissä on ollut. Tämäkn vaaleanpunainen rakenus ei ole kovinkaan loistossaan, mutta kaunis.
Se joen ylitys… Yleensä moottoriveneellä (kuva myöhemmin), mutta haluttaessa myös koriveneellä. Noin kolmen metrin halkaisijaltaan oleva punottu, matala kori, johon menee hyvin viisikin ihmistä. Kuski meloo juomakorin päällä istuen etureunasta. 50 rupiaa, 0,60 euroa. Moottorikyyti 10 rupiaa suuntaansa.
Pyykinpesut, peseytymiset, norsun uittamiset – kaikki siinä samassa lahdukassa.
Värikästä väkeä viikonloppua viettämässä. Joelle kaikki suunistivat: kuka pesemään, peseytymään, syömään, katselemaan.
Sanapurin kylässä kanat, ankat, lehmät tietysti, siat ja vuohet kulkee kylän raittia. Tämä äkäisenoloinen kanarouva tuskin olisi tykännyt hyvää, jos olisin mennyt lähemmäksi. Poikaset selässä kyydissä ja jaloissa pyörimässä.
Pojalla pikkuisen liian iso fillari… Mutta niin se vaan polki pitkin kyliä tangon välistä sujuvasti…
… tällaisessa liikneteessä. Kylän läpi menee ihan vilkas tie. Nopeudet on yleensä aika matalalia ja usein on hidasteita, jotka pakottavat ihan kävelyvauhtiin. Tämä maasturi ei mene ihan hitaasti…
Kylän vesihuolto. Kylässä ei varsin ole pulaa puhtaasta makeasta vedestä, koska järvi on ihan vieressä. Ja puhdasta vettä saadaan pohjavesikaivoista.
Tässä vielä Gawri Guest House. Oivallinen retriitti – jos kestää aamun sirkkakonsertin.
Joen yli siis moottoriveneellä. Ja intialaiseen tapaan odotetaan niin kauan että vene on täysi – ja matkalaisia jo hirvitää.
Istuskelin siinä ja katseli joelle. Samon teki tämä paikallinen asukas.
Orava?
Tytöt mahtuu hyvin rikshan takapenkille – kaikki viisi. Jaa, taitaa siellä olla yksi poikakin. Jutun alussa pääkuvaa muuten jos katsoo tarkemmin, niin siellä on myös ylälaidassa poikia sinisissä koulupuvuissa ja punaisiissa tyttöjä.
Paluumatka alkoi paikallisesta isommasta kaupungista, Hospetista. Ihan intialaisten kaupunki, eipä ollut turisteja muita. Mutta tori löytyi ja hyvää maitokahvia ja hedelmiä.
Voikos sen selkeämmin sanoa kuin Wikipedia (Creative Commons, muokattu):
