PÄIVITYS ENGLANNINKIELISESSÄ ARTIKKELISSA 

Havaintoja Aasiassa asumisesta ja parisuhteesta

First Finnish, then English, and Thai translations.

Pitkästä aikaa postaus! Viime vuosina, kun olen matkaillut Aasiassa ristiin rastiin, olen postaillut aika ahkerasti. On ollut paljon kerrottavaa ja kuvia jaettavaksi. Intian kirjaprojektikin on ollut mielessä: aikomuksena kirjoittaa matkakirja, jossa roolini olisi ”sijaiskärsijä”. Kun yhä useammat eivät halua lentää, tai muutenkaan matkustaminen Intiaan ei kuulosta houkuttelevalta, minä menisin ja kertoisin, miltä tuntuu, haisee, maistuu ja kuulostaa – mitä pitää varoa ja mistä erityisesti nauttia. Olen käynyt eri puolilla Intiaa kymmenisen kertaa. Nyt parina viimeisenä vuonna Rajasthanissa vapaaehtoistöissä. Voin mielelläni matkailla edelleen ja palata slummikoulullekin, mutta asumaan en Intiaan jää – se olisi liian rankkaa.

Kuviahan minulla on julkaistunakin aika paljon, ja matkustin vielä aikana, jolloin kamera oli tärkeä ja aina mukana. Nyt se ei enää ole – kännykkä täyttyy räpsyistä, joissa kuitenkin on välillä onnistuneita hetken havaintoja ja kauniita sommitteluja. Kirjasuunnitelma ei kuitenkaan ole tänä talvena edennyt mihinkään, vaikka kävin kuukauden verran fiilistelemässä Intiassa vapaaehtoistyössä slummikoulussa. Sieltä toki kirjoittelin lyhyen postauksen.

Pysähdy hetkeen

Mutta sitten – tai jo ennen Intiaan lähtöä Thaimaassa – tapahtui jotain, josta en oikein tiedä, oliko se maniavaihe, onnenpotku vai vain nopanheitto, jatkaako oikealle vai vasemmalle.

Kirjasta Ichigo ichie. Hetkessä elämisen taito japanilaisittain:
”Pysähdy hetkeen. Takertuminen menneisyyteen tai tulevaan on usein tuskallista ja lähes aina hyödytöntä. Mennyttä ei voi muuttaa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa. Tämä hetki on kuitenkin mahdollisuuksia täynnä.”

Olen varmaan alle kolmekymppisestä asti aina silloin tällöin palannut ajatukseen muuttaa ulkomaille. Milloin Italiaan, Espanjaan, Turkkiin, Intiaan tai Thaimaahan. Thaimaan asuntohakuja löytyisi varmaan jo 90-luvun alulta, jos selaushistoriaa olisi silloin tallennettu. Tuolloin olin töissä Otavassa, ja päästiin jo sähköpostiin ja alettiin selailla Internetiä.

Sitten, viime marraskuussa, jotain tapahtui – pysähtyikö aika vai harppasiko se jonnekin? Olin ollut Thaimaassa Rayonin Ban Phen kylässä jo kolmena talvena ja aloin pitää paikkaa omanani. Taas katselin asuntoilmoituksia. Se johti muutaman asunnon katsomiseen, budjetin laskemiseen ja päätökseen ostaa asunto. Ja vielä nytkin vappuna 2025 olen tyytyväinen hankintaan!

Kuukauden kuluttua Intiasta palattuani muutin suoraan omaan pikkuyksiööni, jota oli poissa ollessani remontoitu toiveideni mukaan. Olin jo alkanut tyytyä ajatukseen, että täällä minulla on koti, muutamia ystäviä ja viihtyisin lämpimässä niin, ettei Suomeen tarvitsisi mennä kuin kesäksi.

Ja vielä toinen hetki

Mutta sitten tuli vielä lisää yllätyksiä. Jostakin tuli kaipuuta ja rohkeutta heittää noppaa uudelleen. Sovellus ilmoitti, että minä ja laosilainen Ked saattaisimme olla kiinnostuneita toisistamme. Parisuhdekriittisenä en ottanut asiaa vakavasti – vain hetken huvina. Mutta Ked oli päättänyt toisin. Ja tässä sitä nyt ollaan – asuttu yhdessä nelisen kuukautta.

Excel-tyylisessä harkinnassani painoarvoa sai paljon se, että partneri tulee olemaan noin nelivitonen, kun minä saavutan oletetun elinikäni, himpun yli 80 vuotta. Ikäero tuo minulle turvaa vanhuuteen – jonkun, jonka kanssa jakaa viimeiset vuodet – ja toisaalta se tarjoaa Kedille paremmat elämänedellytykset myös siinä vaiheessa, kun minä en enää ole mukana. Ja tietysti vaikutti sekin, että hän osoittautui olevan fyysisesti vetovoimainen, älykäs ja hauska. Huomaatte kuvista? Maisemien kuvaaaminen on toisissijaista 🙂

Ei ihan helpoimman kautta

Meillä ei ole yhteistä kieltä, mikä ei tietenkään ole aina paras mahdollinen tilanne. Ked puhuu thaita ja Laosin eri murteita – kotikylänsä laosinmurre on niin poikkeava, ettei sitä juuri muualla ymmärretä. Onneksi käännösohjelmat ovat jo melko hyviä ja kehittyvät koko ajan. Minä opiskelen thaita ja Ked englantia. Ked on tullut tunnetuksi siitä, että vaikka hän ei vielä puhu englantia kovin hyvin, hän saa asiakkaat viihtymään ja hyvälle tuulelle.

Ked on siis töissä. Verkostoni avulla saimme hänelle nopeasti työpaikan pizzeriasta – pelaan hollantilaisen omistajan kanssa tennistä. Hän ja hänen thai-vaimonsa pyörittävät erinomaista italialaista pizzeriaa muutaman sadan metrin päässä meiltä.

Kun muuttaa toiseen maanosaan, eri elämäntilanteeseen ja hetkeen, elämä muuttuu tavoilla, joita ei osannut kuvitellakaan – tai edes tullut ajatelleeksi.

Aasiassa arki soljuu eri rytmissä kuin mihin vaikkapa Suomessa on totuttu. Ruoat, tavat, juhlapäivät, liikenne, aikakäsitys, vihastuminen, tunteiden osoittaminen, hellyyden osoitukset julkisesti, puhuttelutavat, hymyily kymmenellä eri vivahteella… Pitkä lista!

Uuden arjen – ja juhlankin – rakentaminen vaatii kärsivällisyyttä – ja toisinaan huumorintajua.

Arjen makua ja törmäyksiä

Törmätty on! Aluksi kumpikin oli vieraskorea ja kaikki sujui (kuin ruusuilla tanssi), mutta vähitellen kumpikin alkoi – ihan syystäkin joskus – kyseenalaistaa toisen tekemisiä, tapoja ja sanomisia. Eri sängyissäkin on jo nukuttu. Aamiaisella söimme aluksi nätisti, ehkä minun ajatuksestani, munakasta, paahtoleipää, jogurttia ja kahvia – mutta nyt Ked saa oman ruohohyytelönsä (googlaa itse, jos kiinnostaa), nuudelikipponsa ja teetä, ja minä jugurtin, paahtoleipäni ja vahvan maitokahvini. Valmistan edelleen aamupalan, kun Ked päivittää sillä välin kaikki some-kanavansa, soittaa äidille ja juttelee kavereiden kanssa.

Ruoka on muutenkin yhteinen harrastus. Yksin en varmasti söisi niin hyvin kuin nyt syömme. Ravintolassa käydään, kun ehditään, mutta usein iltaruoka tehdään kotona, sillä Ked pääsee töistä vasta yhdeksän maissa. Minä käyn torilla ja kokkaan – enimmäkseen thaimaalaista ruokaa, mutta olemme syöneet myös perunalaatikkoa, uuniperunoita, lettuja ja kaurapuuroa. Mausteista ei tule riitaa, sillä molemmat pidämme tulisesta ruoasta. Vapaapäivinä kokataan viimeisen päälle herkkuruokaa yhdessä – tai mennään vähän parempaan ravintolaan.

Aluksi tarjosin varovasti eurooppalaistyylistä salaattia, mutta vähitellen Ked rohkaistui ja nyt hakee jääkaapista aina lisää kasviksia – kokonaisina, ei silputtuna, hyvin pestynä. Ruokamme on ylellistä monella tasolla – verrattuna Suomen ruokailutottumuksiini terveellisempää, ja verrattuna Kedin kotiseudun tarjontaan aivan käsittämättömän monipuolista. Jääkaappimme sisältöä ja kirkkaan oransseja appelsiineja on esitelty nettipuheluissa varmaan koko suvulle.  Toisaalta minulle luonnonyrtit, vihannekset ja villit hedelmät ovat ylellisiä. Minä jaan innoissani mahtavia ruokiamme omalle sosiaalisen median kuplalleni ja suvulle.

Kävelyllä pihalla, rannalla ja metsissä Ked osoittelee kasveja herkulliseksi – ja samalla ilmeellä myös lintuja ja liskoja. Kipaisi hetkessä korkealle puuhun (katso kuva) kun villin hedelmäpuun näköalapaikalla huomasi.

Köyhällä seudulla syödään riisiä ja sitä, mitä luonnosta löytyy. ”Kissankin voi syödä, jos vaihtoehto on pelkkä riisi.”

 Meidän ruokamme hankitaan torilta, eikä keräillä puista, pensaista, joentörmältä, maan alta tai puunkolosta, millä partneri välillä pelottelee tulevan Laosin matkamme suunnitelmiaan. Olen luvannut syödä lepakon, jonka lihat on silputtu, maustettu, grillattu ja lopuksi kiedottu rapeaksi paistettuihin lepakon siipiin. Tosin lasken sen varaan, mitä Ked surullisena kertoi: metsän eläimet ovat käyneet kovin harvinaisiksi verrattuna siihen, mitä oli hänen lapsuudessaan. Metsäkato ja biodiversiteetin väheneminen ovat Laosin pahimpia ympäristöongelmia. Varsinkaan lepakoita ei ole viime aikoina näkynyt ollenkaan.

Jos olen oikein ymmärtänyt, Kedin kotiseutu on yksi Laosin viimeisistä kolkista ilman kunnollista internetiä ja liikenneyhteyksiä – vuorten keskellä, riisipeltojen ympäröimänä. Odotankin malttamattomana, milloin pääsen nuo huikeat maisemat ja vesiputoukset kokemaan. Ehkä ensi talvena – ja viikon verran pärjään vaikka pelkällä riisillä. Meillä on tietysti sen verran rahaa, että voimme ostaa ruokaa kylän kaupastakin, mutta se ei ehkä ole korrektia, en tiedä. Pitää keskustella aiheesta. Muistelen jotain suomalaista elokuvaa tai sarjaa, jossa Ruotsista tuli ”rikas” serkku Volvolla – ja se ei hyvin päätynyt se vierailu.

Kestääkö suhde?

Olemme oppineet hitaasti, että asioista pitää puhua mahdollisimman avoimesti. Monet erimielisyydet johtuivat yksinkertaisesti väärinymmärryksestä (kieli) tai siitä, että meillä oli eri odotukset ja taustat. Ehkä se on juuri niin: kun antaa tilaa keskustelulle ja oppimiselle, ikä- ja kulttuurierot voivat rikastuttaa suhdetta sen sijaan, että ne repisivät sitä rikki.

Paljon on kummallakin pelissä, mutta jos ero tulee, kumpikaan ei jää tyhjän päälle. Viisaasti tunnustellen, epärealistista tuhlailua välttäen, saatamme löytää loppusijoituspaikkamme Laosista, Thaimaasta tai Suomesta. Ehkä parhaimmillaan kaikkien kolmen yhdistelmästä.

Palataanpa ajatukseen sijaiskärsimisestä

Ehkä minun pitää sittenkin kehitellä ajatusta sijaiskärsijyydestä. Kuinka muuten voisin perustella jatkossakin lentämisen eri kotien välillä? Minä matkustan ja raportoin muille, jotta toiset voivat keskittyä kestävään, maata myöten tapahtuvaan matkailuun. Perustelu vaatii kai jonkinlaisen julkaisun tuekseen – mutta eläkkeellä lienee aikaa kirjoitella, eikä Suomeenkaan tarvitse joka vuosi palata.

Niin, ja liikkuminen muutenkin… Minä, vannoutunut polkupyöräilijä, olen vuokrannut skootterin, oppinut ajamaan sillä ja kurvaan tukka hulmuten hakemaan partnerin töistä kotiin syömään. Ja ensi talveksi hankin ajokortinkin!