English translation at the end
Päätin piipahtaa johonkin pois kuumalta ja kostealta rannikolta… Sormi kartalle – ja pohjoiseen Thaimaahan. Sormi osui Nan-nimimseen pikkukaupunkiin, jossa kuitenkin on lentokenttä: yksi-kone-kerrallaan-kenttä. Koneesta poistuttessa oli auringonvarjoja tarjolla parin sadan metrin terminaaliin kävelyn suojaksi – huomaavaista! Mutta me länsimaiset pidämme auringosta, aina palamisen rajoille saakka, mitä thaimaalaiset eivät ymmärrä, vaan suojaavat kasvonsa vähäseltäkin auringolta. Kyse ei thaimaalaisilla ole niinkään haittavaikutuksilta välttymisestä kuin tumman ihonvärin karttamisesta. Länsimaissa tumma rusketus on taas tavoiteltavaa (terveellisyyden rajoissa). Ja lämmintä on enemmän kuin lähtöpisteessä, mutta kuivuus tekee sen, että ei tunnu kovin pahalta lähes 40 asteen korvennuskaan.
No, onhan pikkukaupunki tosiaan! Mutta aivan ihastuttava puurakenteinen, vanha, homestay. Seinällä huomautus tupakoimattumuudesta ja siitä, että liikuthan hissukseeen ja vältät turhan meluisaa puhumista – puutalo! Kaupungissa on paljon näitä kaksikerroksisia, perinteisiä, puutaloja, kuten tämä homestay. Taidan olla ainoa asiakas… On siis hiljaista 🙂
Sain polkupyörän ja pääsen liikkumaan: kaupunki alkaa olla hallussa. Olen jo löytänyt pyöräkorjaamon, joka vaihtoi jarrupalan (kun minun mielestäni pyörässä pitää olla myös toimiva takajarru…) ja tarpeelliset kaupat sekä turisti-infon. No, siellä ei puhuttu englantia, eikä suomea ja minun thai-kieleni on aika alkutekijöissään. Luovuin vähän pitkin hampain puolitoista kuukautta sitten aloittamistani thai-opinnoista, jotka osoittautuivat minun motivaatiotasolla ja oppimiskyvyllä liian haasteelliseksi, mutta aika paljon ehdin oppia – melkein kaikki kirjaimet 🙂
Illalla kiertelin ja etsin ruokapaikkaa. Aika moni oli kiinni, ja aloin jo huolestua, että onko tilanne sama kuin usein Suomessa. Toki tiesin, että milloin vain, ruokaa saa yötorilta. Nälkä täällä ei pääse missään yllättämään lopullisesti. Satuin sitten yhteen sivukujan baariin. Siinä oli lähettipoikia mopojen kanssa useampikin odottelemassa ja ajattelin, että saattaisi olla minullekin hyvä ruokapaikka.
Ystävälliset ”Sovadikaa”-tervehdykset ja ystävällinen, mutta selkeä, ilmoitus, että heillä ei puhuta englantia! No, käsimerkein ja translaattorilla kerroin, että nälkä on ja, että kana olisi kiva ja joku salaatti. Ja olut, kiitos – ”Kopkungrap”!
Ohjattiin peremmälle, jossa muutama paikallinen jo istuskelikin. Olivat kai osin työntekijöit ja heidän kumpppaneitaan, otaksun. Minulle haettiin olut, kun oli tarkistettu, etten halua viskiä enkä brandya. Jäitä lasiin ja haalea olut päälle.
Haluaisinko laulaa karaokea? ”En!” Mutta minua ei haittaa, jos he laulavat. Ja hyvin herra lauloikin, ei ollenkaan nuotin vierestä, niin kuin aika usein olen täällä kuullut. Toinen kaveri tarttui kitaraan ja minulle tuotiin ruokaa: friteeratua kanaa ja aivan uskomattoman herkullinen makean tulinen salaatti hedelmistä, mansikoista, papaijasta, merenelävistä, jostain rouskuvasta… en tiedä, ehkä jotain pikkku torakoita 🙂
Poistuessa kiiteltiin puolin ja toisin. Menen uudestaankin!
I decided to sneak somewhere away from the hot and humid coast… Finger on the map – and north to Thailand. The finger hit a small town called Nan, which does have an airport: a one-plane-at-a-time field. When leaving the plane, parasols were available to protect the couple hundred meters of walking to the terminal – considerate! But we Westerners like the sun, even to the point of burning, which the Thais don’t understand, but protect their faces from even a little sun. For Thais, it’s not so much about avoiding side effects as it is about avoiding dark skin. A dark tan is desirable in Western countries (within health limits). It’s warmer than at the starting point, but the dryness means it doesn’t feel too bad, even in the heat of almost 40 degrees.
Well, it is a small town! But it has a charming wooden structure house and a homestay. A note on the wall about no smoking and that you move quietly and avoid talking unnecessarily – a wooden house! Many of these two-story, traditional, wooden houses are in the city, like this homestay. I think I’m the only customer… So it’s quiet 🙂
I got a bicycle, and I can move around. I’ve already found a bike repair shop that changed the brake pad (when I think a bicycle should also have a working rear brake…) and the necessary shops and tourist information. They didn’t speak English or Finnish, and my Thai language is in its infancy. I reluctantly gave up on the Thai studies I started a month and a half ago, which turned out to be too challenging for my motivation level and learning ability, but I managed to learn quite a lot – almost all the letters 🙂
In the evening, I wandered around and looked for a place to eat. Quite a few were closed, and I was already starting to worry that the situation was the same as often in Finland. Of course, I knew you could get food from the night market any time. Hunger here can’t surprise you once and for all. Then, I happened upon a side alley bar. Several delivery boys with mopeds were waiting there, and I thought it might be an excellent place for me to eat, too.
Friendly ”Sovadikaa” greetings and a straightforward announcement that they don’t speak English! With hand signals and a translator, I told them that I was hungry and that chicken and some salad would be nice. And beer, please—”Kopkungrap”!
I was directed to the back, where a few locals were sitting. I guess it was partly the employees and their partners. After checking that I didn’t want whiskey or brandy, a beer was fetched for me—ice in a glass and topped with lukewarm beer.
Would I like to sing karaoke? ”I don’t!” But I don’t mind if they sing. And the gentleman sang well, not off the note, as I have often heard here. Another guy took the guitar, and food was brought to me: deep-fried chicken and an incredibly delicious sweet and fiery salad of fruit, strawberries, papaya, seafood, and something crunchy. I don’t know, maybe some little cockroaches 🙂
When leaving, we thanked each other. I will go again!
