Navigaatiovalikko+

Rantalakeus – 30 vuotta myöhemmin

Olin opintovapaalla Kustannusosakeyhtiö Otavasta Limingan taidekoulussa lukukaudella 1992-93. Puolen vuoden opintoihin kuului laajasti kuvataiteita. Tuolloinkin mieluisinta oli grafiikka eri muodoissaan. Palasin Liminkaan nyt lokakuussa 2022 kahden viikon lyhytkurssille – metalligrafiikkaa!

[wikipediasta muotoillen]
Vuonna 1892 perustettu Limingan Taidekoulu on Suomen vanhimpia suomenkielisiä kansanopistoja. Nykyään se on kuvataiteen, sarjakuvan, ja teatteritaiteen opetuspaikka. Kouluun pääsee vapaasti, ja se toimii esimerkiksi valmistautumispaikkana taidekoulujen pääsykokeisiin. Koulussa on lukukausimaksu, joka sisältää majoituksen, opetuksen ja ruoan. Lukukausien lisäksi tarjolla on hyvä valikoima 2-4 viikon lyhytkursseja. Kuvat kaikki omia.

Jonkin aikaa piti oikein miettiä, milloin oikein olinkaan Limingassa… Koulun sivuilta, historiaosuudesta, löytyi vuosikertakuvia, joita selattuani löysin oikean. Tunnistin monet kasvot… itseäni en löytänyt, mutta sitten muistin, että en ollut ihan irti Otavan töistä ja olin kuvanottopäivänä Helsingissä.

Ikähajonta on edelleen samantyyppinen kuin silloinkin: nuoria peruskoulun päättäneitä, välivuotisia, opintovapaalaisia, eläkeläisiä… Ilmeisesti nyt opiskelijoita on kuitenkin paljon vähemmän kuin tuolloin. Itse paikka rakennuksineen ei tuntuisi paljonkaan muuttuneen.

Mutta kolmekymmentä vuotta… Monta kertaa on nyt täällä oikein pitänyt ajatella asiaa – mitä kaikkea tässä välissä onkaan ehtinyt tapahtua. Luultavasti ne, joilla on omia lapsia, voivat paremmin ankkuroida vuosia kohdilleen. Mutta, joo – kun kuusikymmentä lähestyy, niin tuolloinen 30-kymppinen Harri tuntuu kovin nuorelta. No, en jaksa tässä nyt avautua ikäriisistä tai sen puutteesta sen enempää 🙂

Ja sitten taidetta tekemään!

Metalligrafiikka on mielestäni aika pitkälle tekniikkalaji. Yksi viikko hujahti perusteita mieleen palautellessa. Paljonkaan luovaa ajattelua ei aivoihini mahtunut, kun kelailin mielessäni happoja, liuottimia, kaivertimia, pohjusteita, suojaimia, syövytysaikoja, pesujärjestyksiä, peilikuvia, kuparilaatan särmiä, tarlataania, kovapohjaa, pehmytpohjaa, kuivaneulaa…

Valitsin ensimmäiseksi työksi näkymän työpisteeni ikkunasta. Kolmeruutuisesta ikkunasta näkyi syksyinen puu ja joitain heijastuksia. Siitä syntyi lyijykynäluonnos, joka sitten siirtyi (ihan omalla tekniikallaan…) kuparille, jossa kovapohjapohjustus. Siitä sitten raaputellen viivoja esille, että happo pääsee puraisemaan niiltä kohdin levyn vähän kuopalle – siis viivasyövytystä, etsausta. (Ja joka välissä lotrataan lamppuöljyllä ja Sinolilla levyä puhtaaksi.) Kyseessä on syväpainomenetelmä. Syövytetyltä levyltä pyritään puhdistamaan pois kaikki väri, joka ei ole juuri syövytetyissä viivoissa (tässä tarvitaan tarlatania!). Puristimessa väri siirtyy märälle grafiikanpaperille kiltisti ja koholla olevat (puhtaat) alueet jäävät paperin värisiksi.

Valmiina olisi viivasyövytys, ja siihen voi jo lopettaakin, jos haluaa. Sitten tehdä haluamansa sarjan vedoksia. Grafiikan ideahan on, että samanlaisia teoksia voi tehdä useita, toisin kuin esimerkiksi akvarellityöt tai maalaukset, jotka ovat kaikki uniikkeja ja erilaisia.

Minä ja vertaisosaaja jatkoimme kuitenkin sujuvasti akvatintan pariin. Siis me kaksi vähän vanhempaa kurssilaista olemme aina paikalla, teemme pitkää päivää… Nuoriso valuu, jos valuu, paikalle silloin tällöin. Ja osaamistasomme on sopivasti harmoniassa, joten voimme neuvoa toinen toistamme.

Akvatintassa levylle sirotellaan hartsia, joka sulatetaan siihen kiinni. Sopivasti hartsista levyä peitellen ja pikkuhiljaa syövyttäen saadaan esille alueita, joihin tarttuu eri määrä väriä. Vertaisosaajan kanssa tuumasimme useammankin tovin pähkäillen syövytysaikoja ja peitettäviä alueita. Opettaja antoi mietinnälle oivat lähtökohdat (vasta-alkajille toki selko-ohjeet).

”Kokeilkaa, ei voi koskaan tietää, säätilakin vaikuttaa, ei ehkä syövy ollenkaan, on tosi tarkka, ei sillä niin väliä…” Ja tämä tekee minulle grafiikan niin mielenkiintoiseksi. Minä tykkään yllätyksistä ja tekemisen meiningistä. Lainaus vain mukaellen opettajan ohjeistuksesta.

Ja mitä muuta on työnalla…

Pitkä aika muuten siitä, kun olen viimeksi postausta tänne luonut. Kyseisen nettisivun omalaatuinen tekniikkakin taas hakusessa, ja aikaa on mennyt tuhottomasti jonninjoutaviin kuvien sijoitusongelmiin (en vain muista, osaa) jne. Sisällöntuotantoon – tekstiin – pitää panostaa enemmän… viimeistään Intiassa marras-joulu-tammikuussa 🙂

Polkupyöräaiheen alkuperä on muuten Intiasta, valokuvani Rajastanista.

%d bloggaajaa tykkää tästä: